Perheen muutto ulkomaille tai ulkosuomalaiselämän aloittaminen muilla mailla asuvan puolison takia on mahtava seikkailu. Suuri osa Finnish Women Worldwidenkin jäsenistä – joskaan eivät toki kaikki – ovat päätyneet ulkomaille nimenomaan puolison perässä.

Tämän päivän expat-puolison kokemukseen kuuluvat ehdottomasti omaan uraan liittyvät pohdinnat. Harva on enää valmis laittamaan oman työnsä täysin taka-alalle kumppanin ulkomaankomennuksen tai pysyvän ulkomaille muuton yhteydessä. Ehkä omat työt laitetaan vähäksi aikaa jäihin, jotta saadaan keskittyä rauhassa seikkailuun, uuteen sopeutumiseen tai lasten tukemiseen uudessa maassa. Mutta jossain vaiheessa moni alkaa kaivata omaa uraidentiteettiä – toiset aiemmin, toiset myöhemmin.

Ulkosuomalainen nainen saattaa kuitenkin törmätä oman uran rakentamisessa yllättäviin ongelmiin, joita ei välttämättä ole tullut ajatelleeksi etukäteen. Lisäksi ulkomaille muutto on valtava identiteettikriisi ja ajatukset omasta urasta saattavatkin muuttua, kun oma elinpiiri laajenee kansainvälisille vesille.

Siksi FWW:nkin toiminnassa urakysymykset ovat suuressa osassa, ja monet tapahtumistamme keskittyvät juuri työelämään ulkosuomalaisena naisena. Minkälaisia haasteita expat-puolisot siis kohtaavat? Ja onko edessä vain haasteita vai voiko ulkomaille muutto olla myös upea mahdollisuus uran kannalta? Tässä muutamia havaintoja viime aikojen uratapahtumistamme.

Expat-puolison ura olennaisessa osassa muuton onnistumisessa

Suuri osa expat-puolisoista joutuu laittamaan oman uransa taka-alalle tai ainakin hetkeksi hyllylle ulkomaille muuton yhteydessä, vaikka nykyään etätyömahdollisuudet helpottavatkin asiaa. Joillekin muutto on tervetullut breikki, toiset taas käyvät kotona tiukkojakin keskusteluja siitä, kuinka oikeudenmukainen tilanne on ja koska toisen ura sitten on vuorossa.

Niinhän se on – kun puhutaan ”highly skilled” -joukosta eli korkeasti koulutetuista ja/tai työkokemusta omaavista expateista, kulkee heidän mukanaan usein myös puoliso, joka on niin ikään ”highly skilled”. Ja jos näiden puolisoiden päällimmäinen tunne muuton yhteydessä on se, että he ovat joutuneet luopumaan paljosta, saattaa tyytymättömyys kasvaa sellaisiin mittasuhteisiin, että paluumuutosta tulee ainut vaihtoehto. Tällainen tilanne on tietysti valtava rasite parisuhteelle ja koko perheelle.

Tämä on huomio, jonka moni meistä ulkosuomalaisnaisista on voinut tehdä, mutta se ei jää pelkäksi huomioksi. 8.2.2022 FWW:n vieraana oli kansainvälisen henkilöstöjohtamisen ja työliikkuvuuden asiantuntija ja tutkija Kaisu Kanstrén, joka on tehnyt väitöskirjan expat-puolisoiden uraidentiteetistä ja hyvinvoinnista. Hänen mukaansa erilaisissa expat-tutkimuksissa on voitu todeta, että puolison sopeutuminen on avainasemassa komennuksien onnistumisessa.

Mistä kaikesta expat-puoliso luopuu, kun hän luopuu urasta

Oma ura ei ole ainut asia, joka joutuu odotustilaan ulkomaille muuton yhteydessä. Lista menetetyistä asioista on pitkä:

  • oman rahan tienaaminen
  • ammatilliset verkostot
  • tutkinto (jos sitä ei tunnusteta uudessa maassa)
  • elämän rakenteet
  • päivittäinen sosiaalinen kanssakäyminen tuttujen ihmisten kanssa

Tämän vuoksi onkin suotavaa, että puolison uralle ja työllistymiselle joko kohdemaassa tai viimeistään mahdollisen paluumuuton yhteydessä omistetaan muutama hyvin punnittu ajatus. Ihanteellisinta olisi, että työnantaja ottaisi tämän asian huomioon jo komennusta tai rekrytointia suunniteltaessa. Mutta kaikki eivät saa tukea puolison työnantajalta, joten siinä tapauksessa pohdinnat täytyy tehdä itsenäisesti. Joka tapauksessa asiaa kannattaa suunnitella ja miettiä yhtä vakavissaan kuin ulkomaille töihin lähtevän tai siellä jo työskentelevän puolison työroolia.

Puolison kokemus voi olla yksinäinen

Vuoden 2021 loppupuolella FWW:llä oli Menesty kansainvälisellä uralla -tapahtuma, jossa olivat vieraina tutkija Maria Elo ja valmentaja Marjo Hellman. Tapahtumassa puhuttiin mm. siitä, minkälaisia ominaisuuksia ulkosuomalaiset (tai yleensäkin ulkomaille muuttavat) omaavat tai kehittävät kokemustensa myötä.

Näitä vahvuuksia ovat esimerkiksi rohkeus, seikkailumieli, resilienssi ja hyvät kyvyt kommunikoida erilaisten ja eri taustoista tulevien ihmisten kanssa.

Kuitenkin expat-puolison kokemus voi olla hyvin yksinäinen. Kun kumppanilla on työpaikallaan kollegat ja valmiit rakenteet, expat-puoliso jää aamuisin kotiin hoitamaan monenlaisia asioita, kuten lasten totuttamista päivähoitoon, jossa he eivät ymmärrä ketään, kommunikoimaan vuokranantajien, remonttimiesten, lääkärien, pankkien, kaupan kassojen ja vakuutusyhtiöiden kanssa, kaikki uudessa ympäristössä ja vieraalla kielellä. Oman arjen vaikeusastetta on yhtäkkiä korotettu monta pykälää.

Onneksi monista maista löytyy hienoja expat-yhteisöjä, jotka helpottavat yksinäisyyden tunnetta ja joista saa sekä apua että vertaistukea. Tähän tarpeeseen perustettiin vastaamaan myös Finnish Women Worldwide, joka toimii yli maantieteellisten rajojen. Expat ymmärtää toista expatia aivan eri tasolla kuin kukaan muu, mutta vielä paremmin ymmärtää suomalainen expat toista suomalaista expatia.

Expat-puolisoksi lähteminen voi olla ponnahdus uudelle upealle uralle

Vaikka tässä onkin nyt listattu monia haasteita, joita expat-puolisot kohtaavat oman uransa suhteen, harva kuitenkaan katuu päätöstään lähteä kokemaan tätä seikkailua.

Ulkomaille lähtö saattaa avata aivan uusia uramahdollisuuksia, joita ei olisi koto-Suomessa tullut edes ajatelleeksi. Uudessa paikassa saattaa olla omalla alalla jopa paremmat työllistymismahdollisuudet, tai uusi ympäristö saattaa inspiroida tekemään muutoksia, jotka vievät uudelle, aiempaa innostavammalle uralle.

Avainasemassa on se, kuinka ulkomaille muuton aiheuttama urakriisi käsitellään. Moinen elämänmuutos on nimittäin väistämättä kriisi, mutta kriisihän voi olla negatiivinen tai positiivinen.

Muuton aiheuttama urabreikki kannattaakin käyttää hyväkseen ja miettiä ihan rauhassa, mitä ihan oikeasti haluaa. Minkälaisesta tekemisestä nauttii, ja minkälainen elämä olisi oman näköistä. Oleellista on, että oli uraratkaisu mikä hyvänsä, sen kanssa voi tuntea elävänsä pitkän aikaa.

Esimerkiksi valmentaja voi auttaa urapohdinnoissa, mutta itsekin voi työstää paljon. Kokeile esimerkiksi tällaista harjoitusta selvittääksesi vahvuuksiasi ja pohjimmaisia toiveitasi:

Kirjoita työpaikkailmoitus, jossa etsitään juuri sinunlaistasi työntekijää. Ilmoitus ei kuitenkaan liity mihinkään tiettyyn työhön (ellei sinulle ole tärkeää, että voit työssäsi käyttää jotain tiettyä kompetenssia kuten muusikkoutta tai lääkärin koulutusta). Kirjaa ilmoitukseen kaikki oleelliset työpaikkailmoituksen osiot, kuten kuvaus tehtävästä, toivehakijan profiili ja kuvaus yrityksestä. Kirjaa ilmoitukseen ainoastaan asioita, jotka innostavat sinua. Joten jos sinulla on loistava stressinsietokyky, mutta ajatus hektisestä työstä saa vatsasi kääntymään, älä kirjaa ylös tätä ominaisuutta. Irrottele kirjoittaessa kunnolla, jätä liika kursailu hetkeksi sivuun!

FWW:n tapahtumien tallenteet ovat katsottavissa Mighty Networks -jäsenalustallamme. Liity jäseneksi

Kuva: Javier Allegue Barros / Unsplash

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s