Finnish Women Worldwide yhteistyössä Suomen Sisäministeriön kanssa Ulkosuomalaisstrategian 2022-2026 valmistelutyössä.
Uusi ulkosuomalaisstrategia tuleville vuosille on ollut valmisteilla tämän kevään, ja sen on tarkoitus toteuttaa Marinin hallituksen ohjelman yleisiä tavoitteita kestävästä kehityksestä sekä osallistamisen ja elinvoimaisuuden lisäämisestä.
Valmistelutyössä on kutsuttu koolle ja kuullaan laajasti keskeisiä asiantuntijatahoja ja tutkitaan muiden maiden malleja liittyen tapaan järjestää maailmalla oleskelevien kansalaistensa asioita.
Hankkeessa mm. tarkastellaan ja tarvittaessa päivitetään myös käytössä olevat termit sekä arvioidaan ulkosuomalaisten vaikuttamis- ja osallistamiskanavia ja foorumeita.
Suomi-Seura ry:n ja Siirtolaisuusinstituutin lisäksi valmistelutyössä on kuultu eri ministeriöiden edustajia sekä eri sidosryhmiä; elinkeinoelämän edustajia sekä ulkosuomalaisten yhteisöjä. Myös Finnish Women Worldwide oli mukana huhtikuun lopulla järjestetyssä työpajassa, jossa keskustelimme eri aihealueiden ja avainkysymysten johdolla siitä, miten ulkosuomalaisten yhteyksiä Suomen kanssa voitaisiin kehittää ja vahvistaa.
FWW:n kokoamassa työryhmässä oli pieni ryhmä ulkosuomalaisia naisia, jotka edustivat neljää eri vuosikymmentä, viittä eri maata. Kaikki ovat työelämässä, ja sekä rakentaneet että kehittäneet aktiivisesti uraansa ulkomailla.
Työpajan aikana keskustelimme siitä, miten erilaiset palvelut ja yhteydet voisivat kehittyä tulevaisuudessa, lyhyellä ja pitkällä aikavälillä. Keskeisiä teemoja oli erilaisten digitaalisten palveluiden kehittäminen – avaaminen (!) ja helpottaminen – ulkosuomalaisille. Kuten varsinkin me ulkomailla asuvat tiedämme, Suomi on lukuisia maita kehittyneempi monissa digitaalisissa palveluissa, mutta silti tuntuu usein siltä, että ulkosuomalaiset on rajattu pois niiden ulottuvilta.
Keskustelimme paljon myös erilaisista tavoista kehittää työelämän yhteyksiä Suomen välillä. Meillä ulkosuomalaisilla on valtavasti kansainvälistä osaamista, joka voisi olla avainasemassa Suomen kansainvälistymisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn kehittämisessä, mutta kansainvälistä kokemusta ei ulkomailla asuessamme oikein hyödynnetä, ja toisaalta paluumuuton yhteydessä välttämättä osata arvostaa.
Ja silti meistä moni tietää ja tuntee sydämessään sen valtavan määrän tietoja, taitoja ja näkökulmia, joita olemme ulkomailla asuessamme kartuttaneet, ja näemme mahdollisuuksia miten niitä voisi paremmin kehittää.
Ulkosuomalaisstrategian valmistelutyön eri työryhmien edustajat on kutsuttu paneelikeskusteluun aiheesta, osana virtuaalista Suomi-Kylää. Paneelikeskustelu järjestetään Sisäministeriön toimesta, keskiviikkona 9.6. klo 15 Suomen aikaa.
Finnish Women Worldwidea edustaa paneelikeskustelussa työryhmän kokoaja ja FWW yhdistyksen puheenjohtaja Irene Mäkelä-Brunnekreef.
Ulkosuomalaisstrategian valmistelutyö tuodaan päätökseen kesäkuun aikana, ja se jalkautetaan eri ministeriöille tulevan syksyn aikana. Lue lisää.
Toivomme pysyvämme mukana tässä ja muussakin yhteiskunnallisessa keskusteluissa myös jatkossa, edustaen vahvoja suomalaisia naisia maailmalla.
Lue Sisäministeriön valmistelutyöstä erityisasiantuntija Marja Avoniuksen blogissa täällä.