Heidi Toivonen, tutkija ja psykologian tohtori

Miten helsinkiläinen ammatinvalintapsykologi päätyi kirjallisuudentutkijaksi Beneluxiin? Kelataanpa lyhyesti taaksepäin. 

Lokakuussa 2019 kotiini Helsingissä tuli odotettu postipaketti: uunituoreet väitöskirjani suoraan yliopiston painosta. Olin työstänyt psykologian alan väitöskirjaani vuosikaudet kliinisen psykologin työn ohella ja sairastanut prosessin loppuvaiheissa rintasyövän. Väitöskirja oli viimein valmis, ja kaiken lisäksi olin illalla menossa ensimmäistä kertaa treffeille sitten syöpähoitojen loppumisen. 

Viinilasillisella italialaisen, Hollannissa professorina työskentelevän herra F:n kanssa keskusteltiin kiivaasti postdoc -tutkijan pesteistä. Treffikumppanini mielestä postdocit olivat pelkkää tutkijoiden riistämistä pätkäsopimuksilla yliopiston koneistossa. Selitin, että minulle tohtorintutkinnon jälkeisten tutkimussuunnitelmien tekeminen oli ollut asia, joka keskellä kemoterapiaa ja sädehoitoja antoi muuta ajateltavaa ja piti katseen tiukasti tulevassa. 

Kolmen kuukauden kuluttua ensitreffeistä päätimme, että muutan herra F:n luokse Alankomaihin, olinhan nyt tohtorin tutkinnon saatuani vapaa lähtemään muille maille. Irtisanouduin työstäni, pakkasin kiireen vilkkaa laukkuni, ja lensin Amsterdamiin viimeisellä koneella ennen Suomen rajojen sulkeutumista. Elettiin maaliskuuta 2020, jolloin koronapandemia jo myllytti maailmaa sekaisin. 

Akateemista työnhakua ja -tekoa Alankomaissa

Alku Alankomaissa oli kummallista sopeutumista uuteen maahan, joka oli pandemian vuoksi sulkenut ovensa ja jonka kieltä en taitanut lainkaan. Rakentelin neljä erilaista pitkän tähtäimen tutkimussuunnitelmaa eri apurahoja varten, alkaen mahdollisuuksista suitsia Facebookin vihapuhetta ja päätyen siihen, kuinka Covid-pandemia on vaikuttanut kansallisiin stereotypioihin. Lisäksi hain noin kolmeakymmentä erilaista akateemista paikkaa postdoceista professuureihin, ja kirjoitin jokaiseen omanlaistaan erillistä tutkimussuunnitelmaa kertoen, miten itse lähestyisin projektissa tutkittavaa aluetta. Kahdeksan kuukauden yrittämisen jälkeen tärppäsi, pääsin haastatteluun ja vakuutin tiimin siitä, että tietäisin kuinka lähteä tutkimaan tarinoiden vaikutusta ihmisten suhtautumiseen luontoon ja ympäristökriisiin. 

Tutkijana työskentely Suomen ulkopuolella on ollut mielenkiintoista ja äärettömän palkitsevaa.

Työskentelen ainoana psykologian edustajana kirjallisuustieteilijöiden tiimissä, mikä on tarjonnut älyllisiä sukelluksia aivan uusiin maailmoihin. Suurimmat haasteet ovat kummunneet Covid-kriisistä: asun Alankomaissa ja teen etätöitä Belgiaan. Vietin Belgiassa alkuvuodesta kuukauden, jona aikana tapasin esimiestä ja yhtä lähintä kollegaani kävelyretkillä kauniissa Ghentissä. Piipahdus tuohon lumoavan kauniiseen kaupunkiin oli vain tilapäinen, sillä etätyömääräys sitoo minut joka tapauksessa kotikonttoriin, joten yhtä hyvin voin työskennellä kotoa Hollannista käsin. 

Etätyön varjopuolia on, että työrupeamaa eivät pilko keskustelut kollegoiden kanssa, ja palautetta työnsä etenemisestä pitää erikseen kysyä, koska sitä ei saa spontaanisti kahvitauon lomassa. Työ rönsyilee moneen suuntaan, joten asioita on jatkuvasti priorisoitava ja pilkottava, jotta perustehtäväni pysyy keskiössä: tuottaa ymmärrystä siitä, miten me ihmiset miellämme suhteemme luontoon ja voiko kaunokirjallisuuden lukeminen nytkäyttää ajatteluamme uuteen suuntaan. Samalla on kuitenkin mietittävä jatkorahoituksia ja uusia projekteja. Akateemisella matkalla ei olla koskaan perillä.

Tutkijaksi ulkomaille?

Akateemisen uran rakentaminen on jatkuva prosessi, joka vaatii paljon erilaisia yrityksiä, torjuttuja apurahahakemuksia ja hylättyjä artikkelikäsikirjoituksia. Tohtorintutkinnon jälkeen useimpien on kehitettävä CV:tään lyhytaikaisemmissa postdoc -tutkijan pesteissä, koska suoraan professoriksi ei haeta pelkillä tohtorin papereilla.  

Hakemuksen kirjoittaminen avoinna olevaan akateemiseen paikkaan vaatii usein alustavan tutkimussuunnitelman tekemistä; professorin virkoihin vaaditaan kauemmas tulevaisuuteen visioiva research statement. Apurahojen hakemiseen tarvitaan tietysti kotiyliopisto, joka on valmis vastaanottamaan apurahatutkijan, ja sieltä mentoroiva professori, jonka kanssa tutkimussuunnitelmaa muokataan ja apurahaa haetaan. Yhdellä tutkimusidealla ei lennetä pitkälle, vaan eri tarkoituksiin tuunattavissa olevia tutkimusaihioita on hyvä olla takataskussa useampia. 

Tutkijaksi tahtovan on pohdittava tarkkaan omat tavoitteensa akatemiassa ja oltava valmis panostamaan verkostoitumiseen.

Suomalaisesta yksin puurtamisen kulttuurista ponnistavalle on ollut yllätys havaita, kuinka paljon spontaania sosiaalisuutta ja verkostoitumista akatemia sekä antaa että vaatii. Tiimityöskentelyn taitoja tarvitaan jatkuvasti, ja apua ja neuvoja on osattava sekä pyytää että antaa. 

Tutkijanuraa havittelevan ei kannata unohtaa, että yksi yliopiston perustehtävistä on opetus. Ainakin professuuria hakevalta odotetaan useimmiten opetuskokemusta, joten lyhytaikaisia tai avustavia opettajan pestejä ei kannata väheksyä, vaikka oma palo olisikin enemmän puhtaaseen tutkimukseen. 

Yliopistomaailmaan on pitkälti sisäänrakennettuna ajatus ja odotus pitkistä työpäivistä, eikä pandeeminen etätyöskentely ole ainakaan vähentänyt tätä kulttuuria. Työstään palavasti innostunut akateemikko palaa nopeasti loppuun, ellei vaali kykyä pitää itsestään huolta. Mikään ei ole auttanut minua olemaan tehokkaampi tutkija kuin mieheni, joka kauniin päivän tullen raastaa minut pois koneelta ulos aurinkoon ja juhlistaa pieniä arjen asioita italialaisilla herkkuhetkillä -vaikka sitten kesken työpäivän.

Akatemia on muutakin kuin kovaa kilpailuhenkisyyttä ja loputonta rahoitusruljanssia. En vaihtaisi tätä dynaamista ja älyllisesti haastavaa maailmaa hetkeksikään takaisin psykologin töihin Suomessa. Yliopistomaailma on täynnä uteliaita ja älykkäitä ihmisiä, joiden kanssa on inspiroivaa tehdä töitä. Takki auki, kevyin perustein ja korkein odotuksin tälle tielle lähtevä saattaa kuitenkin kokea kovia. Terve nöyryys ja halu oppia ovat tärkeitä asenteita, joilla selviää myös väistämättömistä pettymyksistä. 

Suomalaisena Alankomaissa – Sisulla siitä selviää!

Kokemukseni Alankomaissa asumisesta tulee pelkästään pandemian poikkeusajoilta. Yhtä kaikki, Alankomaat on ulkomaalaiselle helppo maa tulla: maahanmuuttajiin on totuttu, ja jos hollannin kielen oppiminen viekin aikaa, kaikki asiat hoituvat sujuvasti englanniksi. Alankomaat tarjoaa hyvin toimivan yhteiskunnan ja kasvavan talouden. Maa on rento ja suvaitsevainen, mutta välillä hollantilaisten tyly tapa ilmaista itseään ja rahan esittämä suuri rooli kaikessa saavat nieleskelemään. Kun byrokratia hermostuttaa ja niin pesukoneen kuin sairausvakuutusyhtiönkin kanssa toimiminen perustuu google translatoriin, tarvitaan suomalaista sisua. 

Selvää on, että olen tullut tänne jäädäkseni, perustamaan perhettä, jossa puhutaan iloisesti sekaisin englantia, suomea, italiaa ja hollantia, ja jossa molemmat vanhemmat tekevät töitä ihanan kamalassa yliopistomaailmassa. 

Lisää expat-elämästä voi lukea blogistani: https://expatendeavors.com/en/

Minuun tutkijana ja psykologina pääsee tutustumaan nettisivuillani: https://www.heiditoivonen.com/

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s