Viikko on vierähtänyt jo toista kertaa järjestetystä suomalaisten naisten verkostoitumistapahtumasta. Tällä kertaa Frankfurt am Mainin Bockheimin kaupunginosassa sijaitseva Ka Eins Tagungszentrum täyttyi lähes 90 iloisesta ja positiivisesta naisesta eri puolilta Eurooppaa. Kiitos tekniikan, saimme myös monta kuulijaa mukaan tapahtumaan live streamingin kautta, koska onhan kyse Finnish Women Worldwide’sta.

Tunnelma oli leppoisa, iloinen, jännittynyt ja ääni ja nauru raikui

Meitä “tuppisuu” suomalaisia tultiin jopa rauhoittelemaan tapahtumapaikan puolesta, hyvällä mielellä tietenkin. Ja tämä tapahtui jo aamukahveilla ennen virallisen osuuden alkamista. Hiljaisuus, rauhallisuus ja vähäsanaisuus ei taidakaan koskea suomalaisia naisia – ainakaan ulkosuomalaisia. 

Puhujien kirjat olivat kuumaa valuuttaa: Heli Suutarin kirjat on kirjoitettu ulkosuomalaisesta näkökulmasta.

Näin järjestäjän näkökulmasta päällimmäiseksi mieleeni jäi suuri kiitollisuus, helpotus, ilo sekä palo jatkaa tämän asian eteenpäin viemistä. Järjestelyt sujuivat hyvin, tiimillä oli hyvä henki ja muutamat jännityksen hetket ja tekniikan pettäminen kuuluvat vain asiaan.

Jokin meitä ulkosuomalaisia naisia yhdistää, heti löytyy yhteisiä puheenaiheita, vaikka vasta ensimmäistä kertaa tavattiin

Yksi osallistujista kiteytti ajatuksensa tapahtuman jälkeen hyvin: jokin meitä ulkosuomalaisia naisia yhdistää, heti löytyy yhteisiä puheenaiheita, vaikka vasta ensimmäistä kertaa tavattiin. Itsekin tapasin jokaisen osallistujan, järjestelijän sekä esiintyjän ensimmäistä kertaa kasvotusten seminaariviikonlopun aikana. 

Kaikki mukaan! Jotkut esiintyjistä tanssittivat, hypittivät ja ”hihhdättivät” yleisöä. Seinäkukkaseksi ei jäänyt kukaan.

Seminaaripäivä oli pakattu täyteen toinen toistaan mielenkiintoisemmilla esityksillä. Aiheet käsittelivät niin työ- kuin perhe-elämää ulkomailla, lapsen kielen kehitystä monikielisessä ympäristössä, jaksamista ja uupumuksesta selviämistä, oman identiteetin merkitystä uudessa kulttuurissa sekä, kuinka käyttää intuitiota (työ)elämässä.

Suuri kiitos vielä puhujille Maria Heiskanen-Schüttler, Tanja Huutonen, Asta Raami, Heli Suutari, Hanna Guyot ja Kirsi Lipasti mielenkiintoisista esityksistänne, vaivannäöstä ja jopa pitkän matkan taittamisesta, jotta pääsitte jakamaan ideoitanne, tietoanne ja ajatuksianne meille. Oli upeaa todeta, miten monipuolisia ja aikaansaavia naisia te olette!

Esitysten välillä esiteltiin myös monia yhteistyökumppaneita, kuten Suomiseura, Ulkosuomalaisparlamentti, Kolster, Nordic Minds sekä Kansanvalistusseuran Perhe Maailmalla-projekti. Kaiken kruunasi upean Tuija Komin esitys joka vieläkin saa ihon kananlihalle ja hymyn huulille.  

Seminaarin päätteeksi nostimme vielä maljat kaikkien kesken ja yli puolet osallistujista jäi vielä illalliselle jatkamaan mielenkiintoisia juttuja; jatkamaan tarinointia, verkostoitumaan, nauramaan ja viettämään iltaa.

Sunnuntaille oma Frankfurtin-tuntijamme Vellamo Vehkakoski oli vielä järjestänyt kahvittelua ja mahdollisuutta tapahtuman jälkipuintiin. Ode Kyytsönen haastatteli samaan aikaan yhtä FWW:n perustajajäsenistä, Irene Mäkelä-Brunnekeefia ja yhtä seminaaripäivän esiintyjistä, puheterapeutti Kirsi Lipastia, Frankfurtissa toimivan SISU-radion lähetykseen. 

Nyt kun muut kiireet on peruttu seuraavien viikkojen ajalta, näihin seminaaripäivän muistoihin, ajatuksiin ja inspiroiviin tarinoihin on hyvä hiljentyä – se saa väistämättä myös pohtimaan ja ideoimaan tulevaa…

\\ FWW Frankfurt -tiimiläinen Sirkka Renger

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s