Olen joka paikassa kotona ja en kuitenkaan ole kotona missään.

Työpaikkani joulujuhlissa pelasimme business speed dating-peliä. Siinä esitettiin kysymyksiä, joihin saimme vastata vaihtuvien parien kanssa. Yksi kysymyksistä jäi mieleeni: “Mikä tekee sinusta uniikin?” Kollegani vastasi minulle: “Olen uniikki, koska olen joka paikassa kotona ja en kuitenkaan ole kotona missään.” Hän on juuriltaan saksalainen, pari vuosikymmentä sitten syntymäpaikastaan Pohjois-Amerikasta Saksaan muuttanut esimieheni. Naurahdin hänelle ja sanoin, että sitten se tekee meistä molemmista uniikin – vai tekeekö? 

Näin milleniaalina ja ulkosuomalaisena olen käynyt erilaisia (identiteetti)kriisejä läpi: lähteä vai jäädä? Palata vai jäädä? Vakituinen työ kotimaassa perheen lähellä vai rahattoman opiskelijan elämää ilman tukiverkostoa ulkomailla? Olenko perheihminen, vai kuljenko omia reittejäni?  Olenhan niin nuori vielä, eikun olenkin jo kolmekymppinen… Onko nyt aika aikuistua? Haluan pelastaa maailman, mutta valintani mietityttävät. Nämä kysymykset eivät tietenkään liity ainoastaan ulkosuomalaisuuteen, tuskin myöskään sukupolveeni, mutta kovasti siihen, minkä pohjalta omaa identiteettiäni rakennan. Miten markkinoin itseäni ja kenelle?

Oikeastaan saksalaiset ovat hyvin samanlaisia, kuin suomalaiset…

Tukka putkella painetaan töitä, kasvavia start-up firmoja, tasa-arvosta keskustelua, tasa-arvon toteuttamista tai epäonnistumista, urasta luopumista ja joogaohjaajaksi ryhtymistä. Tai sitten ihan sitä tavallista elämää. Onko Saksassa (ulkomailla) asuminen sitten muokannut minua, vai vain minä itse?

Eräs lapsuuden ystäväni sanoi minulle kerran, että “kun sä oot noin salaperäinen”. Ihmettelin kovasti kommenttia, koska mielestäni olen ihan tavallinen tyyppi, projektikoordinaattori, vapaa-ajalla juoksupolkuja tallaava perheenäiti. Mikä tekee minusta “salaperäisen”? Sekö, että olen kasvanut tietyn tyyppisestä elämästä unelmoivasta tytöstä joksikin muuksi? Jotkut valintani ovat olleet olosuhteiden sanelemia, mutta tärkeintä on ymmärtää, miksi on päätynyt tiettyihin valintoihin, ja seisoa niiden takana. 

Uudessa maassa ja uudessa kulttuurissa tukiverkostojen luominen on sopeutumisen kannalta tärkeää.

Siihen kuuluu usein kielen opettelu, kulttuurin ja käytöstapojen ymmärtäminen, sekä osaltaan ehkä myös normien ja jopa lakien uudelleen opettelemista. Ystävyyssuhteiden luominen on ihmisten luonnollinen tapa toimia. Mutta entä jos ympärillä elävillä ihmisillä on jo verkostonsa, ja kukaan ei “tarvitse” uutta ystävää, joka ei osaa kieltä eikä tapoja? Joissain kulttuureissa ihmiset ovat hitaasti lämpeneviä ja perheen ulkopuoliset kanssakäymiset pinnallisia. Silloin ulkomaalaisverkostot ovat maahanmuuttajan henkireikä. Ainoastaan henkilöt, jotka ovat käyneet saman läpi, kuin sinä, voivat oikeasti ymmärtää sinua. 

Omaa alkuani ulkomailla helpotti paikallinen suomalaisten verkosto. Heidät oli hankala löytää, koska elimme vielä Facebookin alkuaikoja, mutta ryhmällä oli käytössään foorumi, kerran kuukaudessa kokoontuva kantis ja sähköpostilista. Leivoimme yhdessä karjalanpiirakoita, kävimme saunassa, tapasimme kuukausittain, autoimme puolin ja toisin. Aika pian perustimme myös Facebook-ryhmän. Tutustuin paikallisen suomikoulun toimintaan ensin opettajana ja myöhemmin äitinä. Jossain vaiheessa elämä tapahtui ja nämä säännölliset suomi-kohtaamiset vähenivät omalta osaltani. Olin saanut rakennettua omaa elämääni, oppinut vieraan kielen ja pärjäsin hyvin. Joskus jopa ajattelin, etten jaksa aina haikailla kotimaan perään, koska toisaalta minullahan on uusi kotimaa! Kuitenkin olen ikuisesti kiitollinen näille ihanille ihmisille, jotka olivat tukenani, kun sitä eniten tarvitsin. Toivon, että olen voinut jakaa tätä hyvää omalta osaltani uusille ulkosuomalaisille, jotka ovat joskus apua tarvinneet. 

Jotta omassa jutussaan on onnistunut, on oltava itsestään ylpeä. On myös osattava olla nöyrä ja “kehdata” pyytää apua.

Ei tarvitse pärjätä yksin, avun pyytäminen ei muokkaa identiteettiäsi huonompaan suuntaan. Olen itseasiassa tyytyväinen, että olen saanut häädettyä itsestäni tämän “emmie kehtaa”-tyypin pois. Todellakin kehtaan, koska verkostot ovat juuri meitä kaikkia varten, jotta saavutamme henkilökohtaiset tavoitteemme yhdessä! 

Kuka minä sitten olen? Olen kameleontti, osaan sulautua ympäristööni, mutta olen myös sinnikäs, koska uskallan poistua mukavuusvyöhykkeeltäni. Olen jopa oppinut nauttimaan siitä, että elämä ei aina ole ihan niin helppoa. Olen myös herkkä ja haavoittuvainen ja tarvitsen ystävää. Ja olen sellainen, joka kehtaa! Ja sillä niitä ystäviä myös saa. 

Odotan jo innolla, että pääsen jakamaan näitä ajatuksia ja kysymyksiä muiden ulkosuomalaisten naisten kanssa Frankfurtissa naistenpäivän aattona lauantaina 7.3.! Jos olet mukana tapahtumassa, tai haluat muuten vain tutustua, löydät minut vaikka Facebookista. 

Teksti // Sirkka Renger 

Sirkka Renger

Kirjoittaja on Saksan Weingartenissa (Baden) asuva kolmenkympin puoltaväliä lähestyä perheenäiti, jolla on taustallaan kaupallinen koulutus ja monen vuoden kansainvälinen projektikokemus. Vapaa-ajallaan hän etsii haasteita lenkkipoluilta ja uusia kontakteja varsinkin naisten verkostoitumistapahtumissa. Tällä hetkellä Renger on mukana järjestämässä FWW:n Frankfurtin verkostoitumistapahtumaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s