New Yorkin pörssi, huippuvirka EU:n ytimessä, oma pikku kahvila Itävallan Alpeilla tai muotisuunnittelijan työ Lontoossa… „ulkomaille töihin” on monen nuoren ja nuoren aikuisen haave. Kun itse kerroin vastaavista –kyllä, korkealentoisista– ajatuksistani lukion opolle, hän tuhahteli ja pyöritteli silmiään. Kun nyt itse kuulen tällaisia haaveita, sanon: Mene, tee! Löydä oikeat kontaktit, jalosta innokkuutesi ja lahjakkuutesi rautaiseksi ammattilaisuudeksi. Näytä kaikille.
Moni onnistuu luomaan hyvän uran ulkomailla. Tavallisin tie lienee lähteä työharjoitteluun kolmeksi kuukaudeksi… ja antaa sitten elämän viedä mennessään.
Kaikki ulkosuomalaisnaiset eivät ole kuitenkaan synnynnäisiä seikkailijattaria. Juuri naiset tulevat usein ulkomaille elämänkumppanin mukana, puoliksi repäistynä irti omista kuvioistaan, tiputettuina keskelle täysin vierasta kieli- ja kulttuuripiiriä. Ja sitten pitää vaan pärjäillä: Opetella kieli, etsiä lapsille hoito- ja koulupaikat, organisoida koko elämä uudestaan. Silloin vertaistuki auttaa.
Tilanne on tuttu myös minulle. Vakituisten työpaikkojen jälkeen olin ollut kolme vuotta äitiyslomalla ja muuttanut uuteen kaupunkiin. Vaikka olin opiskellut maisterintutkinnon, tehnyt työharjoittelun ja osallistunut pariin kirja- ja tutkimusprojektiin tuona aikana, tuntui että olin tippunut perisaksalaiseen Hausfrau-loukkoon. Kukaan ei edes olettanut, että kolmen lapsen äiti lähtisi vielä täyspainoisesti mukaan työelämään. Olin 35, ja elämän sisällöksi olisi voinut riittää Kinder, Küche ja Kirche.
No ei riittänyt. Sen sijaan aloin etsiä ihmisiä, jotka olivat samankaltaisessa tilanteessa ja perustin lopulta Facebookiin Työpaikat Saksassa -ryhmän ja sitten myös Työ Saksassa -blogin. No työ kyllä löytyi hyvinkin pian, mutta ei aktiivisuus sosiaalisessa mediassa silti hukkaan mennyt. Ryhmän ja blogin kautta monet suomalaiset ovat löytäneet töitä Saksasta ja saaneet apua työelämän eri tilanteissa. Some pienentää maailmaa ja tuo vertaistuen myös meidän ulkosuomalaisten olohuoneisiin.
Finnish Women Worldwide-porukkaan hyppäsin mukaan spontaanisti, koska idea tuntui omalta ja tähän mennessä se on kannattanut. Ajatuksena on viedä ulkosuomalaisten naisten verkostot uudelle tasolle. Meillä on koossa huikea ryhmä ja vielä huikeampaa on tulossa, kun pääsemme tapaamaan toisemme – ja toivottavasti myös JUURI SINUT Rotterdamissa 8.6.
Tule mukaan. Verkostoissa on voimaa.
Tämän jutun kirjoitti Maria Heiskanen-Schüttler, Saksan Wolfsburgissa asuva äiti-ihminen, jonka päivät kuluvat teknisen alan markkinointityössä. Työpaikka Saksassa- blogin ja Työpaikat Saksassa -facebook-ryhmän perustaja ja sitä kautta myös valmentaja, vastausautomaatti ja yleistsemppari.