Muutama vuosi sitten minulla oli tunne, että jäin ulkosuomalaisena paitsi jostakin: yhteisöllisestä toiminnasta tai itseni kehittämisestä omalla äidinkielelläni. Minulla oli mielenkiintoinen työ, olin Belgiassa melkein kuin kala vedessä vuosien kokemuksen jälkeen, minulla oli vakiintunut ystäväpiiri ja ranskan kieli sujui. Olin tuore äiti – ja tyttärestäni tulisi sujuvasti kaksikielinen, kahden kulttuurin kasvatti. Perheelläni oli mahdollisuus matkustaa säännöllisesti Suomeen (ja vähän muuallekin) lomille. Kuitenkin kaipasin jotakin enemmän, sekä tytärtäni että itseäni varten. Olisin halunnut viedä tytön muskariin, lastenmusiikkikonserttiin tai kerhoon ja osallistua itse luennoille tai kursseille minua kiinnostavista aiheista. Suunnittelin etäopintoja työn oheen, mutta ne tuntuivat liian yksinäiseltä jutulta.
Olin aktiivisesti mukana erilaisissa ulkosuomalaisten keskusteluryhmissä – niinpä ryhdyin hakemaan niistä neuvoja ja vastauksia kysymyksiini.
Ryhmissä huomasin nopeasti, etten ollut ainoa, jolle lasten kaksi- tai monikielisyyden tukeminen olivat korkealla prioriteettilistalla. Hyviä vinkkejä sieltä saikin: keskusteleva puhetyyli käyttöön, vain suomea puhuva lelu apuvälineeksi, leikkitreffit, mukaan Suomi-kouluun. Moni kuitenkin kertoi myös siitä, miten tämä koko kieliasia rasitti, koska se jäi lähinnä omalle vastuulle ja oli ”yksinäistä puurtamista”. Välimatkat kaupunkeihin, joissa on suomenkielistä toimintaa ovat usein pitkiä. Jotkut keskittyivät uuteen maahan sopeutumiseen, eikä energiaa riittänyt kaikkeen.
Ajattelin, että haluan omalta osaltani tehdä jotakin ulkosuomalaislasten kielitaidon kehittämisen eteen ja innostaa muita vanhempia jatkamaan monikielisyyden tiellä.
Kun kaksi suomalaista työkaveriani sitten mietti lasten suomen kielen ylläpitämistä, innostuimme järjestämään leikkitreffejä. Perustimme pienen ryhmän, johon löysimme lisää jäseniä lähiseuduilta. Hieman myöhemmin keksin, että voisimme lähteä mukaan Suomi-kouluun naapurimaahan Saksaan. Koulua pyöritti pieni porukka, joka hyväksyi minut heti mukaan toimintaan. Muskariin ratkaisuksi oli löytynyt dvd-muskariohjelmat, jotka toimivat taaperon kanssa oikein hyvin. Ihastuimme tytön kanssa näiden ohjelmien kautta suomalaiseen Mimmit-lastenmusiikkiduoon niin paljon, että otin yhteyttä ja kerroin, että olisi mahtavaa saada heidät keikalle Belgiaan. He innostuivat tästä, ja ryhdyimme selvittelemään mahdollisia yhteistyökumppaneita.
Asia alkoi edistyä toden teolla, kun Mimmit vinkkasivat, että Luxemburgissa on toinen ulkosuomalaisäiti samalla asialla… Näin tutustuin Irene Mäkelä-Brunnekreefiin, jonka kanssa järjestimme yhtyeelle minikiertueen Brysselissä, Luxemburgissa ja Kölnissä. Leikkitreffien, Suomi-koulun ja lastenkonsertin järjestäminen vapaaehtoistoimintana laajensi ulkosuomalaista verkostoani ja oli todella antoisaa.
Olin löytänyt henkilökohtaisen kutsumukseni ulkosuomalaistoiminnan parista.
Työuran ja itsensä kehittäminen olikin jo vähän monimutkaisempi keskustelunaihe Facebook-ryhmissä: joku etsi keinoja pysyä ”kartalla” Suomen työmarkkinoihin liittyvistä asioista mikäli paluumuutto tulisi ajankohtaiseksi, joku etsi töitä pitkän tauon jälkeen, osa etsi mielekkäämpiä työtehtäviä tai etätöitä. Näitä asioita käytiin läpi työ- ja ura-aiheisissa ketjuissa.
Mitä enemmän asiaa pohdiskelin, sitä vahvemmin vakuutuin siitä, että sarja luentoja näistä aiheista ja mahdollisuus tavata vertaistuen ja verkostoitumisen merkeissä livenä kiinnostaisi varmaan muitakin.
Ja kun sitten eräänä helmikuisena päivänä kyselin tällaisesta tapahtumasta ulkosuomalaisilta äideiltä, positiivisia vastauksia ja innokkaita toteuttajia ilmoittautui jo ensimmäisen tunnin aikana monta. Ja siitä tämä ulkosuomalaisten naisten toiminta lähti kehittymään järjestöideaksi, nettisivuksi, resurssipankki-ideaksi, uudeksi keskustelu- ja verkostoitumisryhmäksi ja moneksi muuksi. Virtuaalisesta todelliseksi, yhteistyöllä.
Tervetuloa mukaan!
Jutun kirjoitti Niina Mäkinen, joka on monipuolinen innostuja ja innostaja ulkosuomalaisten keskusteluryhmissä. Romaaninen filologia ja kiinnostus kielitieteeseen toivat Niinan aikoinaan Belgiaan, vaikka uransa Niina onkin sittemmin luonut tilaus-toimitusprosessin hallinnan parissa. Kaksikielisyyden tukeminen ja ulkosuomalaisten vertaistuki ovat kuitenkin se Suuri Kutsumus, ja tällä hetkellä Niina on paitsi kaksikielisen tytön äiti, myös Aachenin Suomi-koulun puheenjohtaja.
finnishwomenworldwide.com 