Oikea aika, oikea paikka, ja monta helposti inspiroituvaa naista.

Tämän yhteisön perusta luotiin spontaanin Facebook-keskustelun perusteella, kun Niina [Mäkinen] kyseli Ulkosuomalaisten Äitien ryhmässä, että eikö mitään taho järjestäisi ulkosuomalaisille naisille suunnattua tapahtumaa, jossa käsiteltäisiin kaksikielisyyttä ja lasten kielitaidon tukemista, uran luomista ja työmaailmassa jaksamista ulkomailla, lasten kanssa kotona jaksamisesta, siitä kuinka oppia elämään kahden kulttuurin kanssa.

Siitä se ajatus sitten lähti.

Yksi linkitys johti toiseen, ja noin TUNNISSA meillä oli kasassa eri maiden edustajista koostuva järjestelytoimikunta, tapahtuman raamit, tapahtumapaikka ja lähemmäs kymmenen ideaa tai tarjousta seminaarin puhujista.

Ja vaikka se lähtikin puhtaana heittona, melko nopeasti syntyi kuitenkin kohtuullisen vakava päätös siitä, että näiden kaikkia ulkosuomalaisia koskettavia tärkeiden teemojen ympärille voisi rakentaa ihan oikean järjestön.

Ja sillä tiellä nyt ollaan.

Ja valtavan innostuneina ollaankin! Ensimmäisen viikon aikana ehdimme rakentaa ohjelmaa ja raameja niin pitkälle, että olemme saaneet päivämäärän kalenteriin ja lähettäneet ensimmäisen avustushakemuksen tapahtuman järjestelyiden tukemiseksi. Toisella viikolla olemme valmistautuneet tapahtuman julkaisemiseen sosiaalisessa mediassa ja verkossa.

Keskitymme tämän kevään aikana ensisijaisesti tapahtuman järjestelyihin, ja sikäli kun ajatuksemme saavat oletettua tukea, etenemme järjestön ajatuksen kanssa myöhemmin keväällä, ja tuleva tapahtuma tulee mahdollisesti toimimaan järjestön perustamiskokouksena.

Tapahtumasta on tulossa aivan loistava, ja toivomme mahdollisimman monen pääsevän osalliseksi tähän ensimmäiseen tapaamiseen. Jos tiedät jo haluavasi tapahtumaan, varaa paikkasi heti! Jos vielä harkitset tai suunnittelet viikonlopun järjestelyjä, laita meille kuitenkin jo viestiä (finnishwomenworldwide@gmail.com) niin varmistat pysyväsi ajan tasalla.


Tämän jutun kirjoitti Irene Mäkelä-Brunnenkreef, Luxemburgissa asuva kahden pienen pojan äiti, joka työskentelee projektipäällikkönä konsultointiyrityksessä ja inspiroituu tasaiseen tahtiin milloin mistäkin. Hän on myös Finnish-Luxembourg -järjestön hallituksen puheenjohtaja, Luxemburgin sekä ulkosuomalaisten naisten uraan liittyvien Facebook-verkostojen perustaja sekä freelance kulttuurituottaja.

One thought on “Yllytyshullujen Naisten Yhteentörmäys

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s